Milloin lapsi tarvitsee psykoterapiaa?

Kasvamme ja kehitymme aikuisiksi myönteisen vuorovaikutussuhteen varassa. Lapsen kyky käsitellä tunteita ja hallita käytöstään syntyy varhain, ensimmäisinä elinvuosina läheisissä ihmissuhteissa. Tavallisesti vanhemmat pyrkivät luomaan lapsen kasvua ja kehitystä tukevan ympäristön mutta paraskaan vanhemmuus ei pysty suojaamaan lasta ja nuorta elämään kuuluvilta erilaisilta vaikeuksilta hyvästä tahdostaan huolimatta. Kasvuun kuuluvia ristiriitoja ja häiriöitä tapahtuu lapsen mielessä ja ne ovat usein vanhemman suoran vaikuttamiskyvyn ulkopuolella. Tällöin voidaan suositella intensiivistä psykoterapiaa. 

Psykoterapeutti pyrkii olemaan kaikin tavoin potilaansa käytettävissä ja ymmärtämään lasta, joka usein ilmaisee itseään varsin arvoituksellisellakin tavalla leikin, piirrosten tai puheiden avulla. Koulutuksensa avulla psykoterapeutin on mahdollista ymmärtää varsin kummalliseltakin tuntuvaa kommunikointia tavalla, joka tekee sen mielekkääksi. Auttava ja muuttava tekijä hoidossa on juuri lapsen kokemus ymmärretyksi tulemisesta. (Leena Pylkkänen: Lasten ja nuorten psykoterapia)

Tarjoan lapsille ja nuorille myös psykoanalyyttista taidepsykoterapiaa. 

Olen hyväksytty alle 25-vuotiaiden Kela tuetun terapian palveluntarjoajaksi ja HUS:n ja Palsen palvelusetelien palveluntarjoajaksi sekä nuorten, että aikuisten osalta.


TYÖNOHJAUS LASTEN JA NUORTEN KANSSA TYÖSKENTELEVILLE

Tarjoan työnohjausta lasten ja nuorten kanssa työskenteleville. Voit tulla yksilötyönohjaukseen tai voit kysyä paikkaa työnohjausryhmässä.